Ukko oli niittänyt koko valoisan kesäyön kasteista
heinää. Auringon noustessa hän istui pellon pienta-
reelle syömään.
Sattui siihen metsästä juoksemaan vanha, nälkäinen
susi. Se kysyi: - Mitä teet, ihminen?
- Syön, vastasi ukko.
- Mitä syöt?
- Leipää syön.
- Anna minullekin.
Ukko mursi palan leipää ja ojensi sen sudelle. Susi
nielaisi sen heti, lipoi kielellään suupieliään ja virkkoi :
- Teillä ihmisillä on maukasta ruokaa. Kunpa
minäkin saisin joka päivä samanlaista.
- Kyllähän sinä saat, sanoi ukko. Kylvä ruista,
niin voit mahasi leivällä joka päivä täyttää.
- Neuvo minulle, hyvä ihminen, miten se teh-
dään, pyysi susi.
Ja ukko alkoi neuvoa:
- Ensin pitää kyntää maa . . .
Ja siitä tulee leipää?
- Älähän hätäile! Kynnön jälkeen maa pitää äes-
tää ja kylvää . . .
- Eikä muuta?
- Jyvät on kylvettävä syksyllä. Keväällä pellolle
nousee oras, kesällä . . .
- Ja kesällä voin syödä leipää?
- Kovinpa sinulla on kiire. Kesällä laiho tuleen-
tuu. Sen jälkeen se pitää leikata ja sitoa lyhteiksi.
Lyhteistä laitetaan kuhilaat ja sitten . . .
- Sitten leipä onkin valmis?
- Ei ole, virkkoi ukko. Kuhilaat pitää ajaa
riiheen ja riihtä on lämmitettävä. Sitten kuivat lyh-
teet on puitava ja viskurilla erotettava jyvät aka-
noista . . .
- Ja syötävä?
- Kovinpa sinä hätäilet sen syömisen kanssa, susi-
parka, sanoi taas ukko.
- Jyvät on pantava säkkeihin ja säkit vietävä myl-
lyyn. Siellä saadaan jyvistä jauhoja . . .
- Ja sitten voi ruveta syömään!
- Ei vieläkään. Jauhoista tehdään taikinaa ja tai-
kina paistetaan uunissa . . .
- Siitä tulee leipää?
- Siitä tulee leipää. Kun leipä on jäähtynyt, voit
ruveta syömään.
Susi vaikeni pitkäksi aikaa, huokasi syvään ja virk-
koi :
- Ei kiitos, en välitä leivästä. Ei se maistu minulle.
- Kuinka niin ei maistu?
- Sen saamisessa on liian paljon puuhaa ja vaivaa.